Suomen tulevaisuus ratkaistaan maalisvaaleissa
Muutosvoimat Suomi rp:n hallitus on uuden vuoden alkaessa hyväksynyt
seuraavan kannanoton:
Vuosi 2003 tulee jäämään maamme historiaan merkittävänä
eduskuntavaalivuotena. Ensi maaliskuun eduskuntavaalien tuloksesta riippuu,
jatkuuko kansamme yhä synkemmäksi käynyt korpivaellus alueellisesti
laajenevan ja köyhtyvän Euroopan Unionin koillisena osavaltiona
ja sotilaallisesti liittoutuvana NATO:n koillisena rajamaakuntana sekä
raha- ja pääomavallan etuvartiona itää vastaan. Tällaiseen
asemaan joutumisen torjuminen on kansallemme elintärkeä välttämättömyys,
niin kuin suuret suomalaiset valtiomiehet J.V. Snellman, J.K. Paasikivi
ja Urho Kekkonen ovat jo aikoinaan osoittaneet.
Jokaisen suomalaisen on syytä tietää, ettei Suomen kansa
ole tänä historiallisena hetkenä vailla vaihtoehtoisen tien
valinnan mahdollisuutta. Tämä edellyttää irtaantumista
raha- ja pääomavallalle sekä samalla EU:lle ja NATO:lle itsensä
myyneistä nykyisistä eduskuntapuolueista sekä tuen antamista
maalisvaaleissa ja niitä edeltävässä vaalitaistelussa
Muutosvoimat Suomi rp:lle, joka toimii itsenäisyyden, kansanvallan,
laillisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta.
Kansamme tulevaisuuden kannalta elintärkeiden itsemääräämisoikeuden,
hyvinvoinnin ja turvallisuuden palauttaminen on maalisvaaleissa mahdollista
panna alulle. Neljän vuoden kuluttua se saattaa olla jo liian myöhäistä.
Muutosvoimat Suomi toivoo, että jokainen suomalainen tekee itselleen
selväksi tilanteen vakavuuden ja toimii sen mukaisesti otettuaan myös
huomioon, että vaaleissa nukkumaan jääminen tukee nykyisen
tilanteen ja kansamme koko ajan pahenevan ahdingon jatkumista.
|